Arkipäivän rasismin trauma: syrjinnän ja vastarinnan kuvaus Paula Bullingin teoksessa Aamuvirkkujen maassa

Kirjoittaja: Anna Vuorinne

Paula Bullingin sarjakuvassa Aamuvirkkujen maassa (2015) on eräs ruutu, joka ei jätä minua rauhaan. Teoksen keskivaiheilla olevassa koko sivun kuvassa Farid, yksi sarjakuvan päähenkilöistä, odottaa junaa rautatieasemalla. Ainut asia, jonka Faridista voi kuitenkin nähdä, ovat hänen vartalonsa ääriviivat aseman odotusaulaa vasten. Miksi Farid on yhtäkkiä muuttunut näkymättömäksi?

Bullingin dokumentaarinen sarjakuva on kriittinen kuvaus turvapaikanhakijoiden elämästä nykypäivän Saksassa. Turvapaikanhakijoiden ihmisarvoa ja oikeuksia koettelevat niin arkipäiväiset ennakkoluulot, vastaanottokeskusten huonot olot kuin Residenzpflicht, laki joka rajoittaa tiukasti turvapaikanhakijoiden liikkumista Saksassa. Teos rakentuu tekijä-päähenkilön vastaanottokeskusvierailuiden ympärille, mutta laajenee siitä rakenteellisten ongelmien ja sarjakuvan tekoprosessin kriittiseen käsittelyyn.

Tätä taustaa vasten Faridin näkymättömyys voitaisiin tulkita metaforaksi, jossa tiivistyy hänen kuulumattomuutensa yhteiskuntaan. (Tätä metaforaa onkin usein käytetty siirtolaisuuden yhteydessä, esimerkiksi Ville Tietäväisen sarjakuvassa Näkymättömät kädet, jota Aura Nikkilä analysoi hiljattain tässä blogissa). Mitä enemmän kuitenkin ajattelen olosuhteita, joissa Farid ja hänen kaltaisensa elävät, ja kokemuksia, joita he käyvät läpi, sitä enemmän pohdin, voisiko Faridin näkymättömyyttä tulkita myös toisin. Visualisoiko näkymättömyys hänen henkistä tilaansa? Onko kuvassa traumatisoitunut ihminen?

Viime vuosina sekä psykologisessa että kulttuurisessa trauman tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, että traumoja eivät synnytä ainoastaan yksittäiset erityisen järkyttävät tai väkivaltaiset kokemukset. Myös arkipäivässä kohdatulla etnisyyteen, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvalla syrjinnällä ja henkisellä väkivallalla on traumatisoivia vaikutuksia.

Kirjallisuudentutkija Stef Craps (2013, 26; suom. AV) toteaa, että arkipäiväinen rasismi voi vaikuttaa vakavasti yksilön hyvinvointiin: ”Nykyään rasismi ilmenee tyypillisesti arkipäivän mikroaggressioina [...] Yksittäinen tapaus ei kenties traumatisoi, mutta trauma voi syntyä huomaamattomasti mikroaggressioiden kumuloituessa”. Mikroaggressioita eli arkipäivän piilorasismia on monenlaista. Sitä ovat esimerkiksi arkipuheen stereotyyppiset käsitykset, median tyypittelevät kuvat ja viattomat kyselyt rodullistetun henkilön alkuperästä.

Visuaalisessa kerronnassa traumatisoituneen henkilön kivun, shokin ja häpeän kokemusta on usein kuvattu näkymättömyyden troopin avulla. Esimerkkejä tästä ovat muun muassa Tove Janssonin Näkymätön lapsi -teoksen niminovellin päähenkilö, joka on traumatisoinut tylyn kasvatuksen vuoksi, tai Ulli Lustin omaelämäkerrallisen sarjakuvan Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä päähenkilö, joka muuttuu näkymättömäksi, kun hänet on raiskattu. Faridin tapauksessa syy mahdolliselle traumalle on syrjintä ja rasismi, jota hän kohtaa päivästä toiseen.

Aamuvirkkujen maassa kuvaa tarkkanäköisesti syrjinnän arkipäiväisiä ja hienovaraisia muotoja. Se näyttää alentavia kokemuksia vastaanottokeskuksista, joissa ihmiset joutuvat odottamaan turvapaikkapäätöstään vuosikausia. Se tuo esille ongelmat Residenzpflicht-laissa, joka rajoittaa turvapaikanhakijoiden liikkumista Saksan sisällä. Se kertoo rikoksista, jotka ovat jääneet ratkaisematta todennäköisesti sen vuoksi, että uhri on ”ulkomaalainen”. Se kuvaa rasistisia välikohtauksia, jotka tapahtuvat julkisella paikalla kirkkaassa päivänvalossa. Kaikki nämä ovat osa arkipäivän rasismia, jota voi olla vaikea huomata, ellei se kosketa itseä.

Kun puhutaan traumasta ja traumatisoitumisesta, on tärkeää muistaa uhriksi leimaamisen vaarat. Toisen kivun ja kärsimyksen huomaaminen on tärkeää, mutta jos näemme hänet ainoastaan uhrina, saatamme riistää häneltä toimijuuden. Uhri on heikko. Uhri tarvitsee toisten apua.

Nähdäkseni Aamuvirkkujen maassa onnistuu kuvaamaan rodullistettuja turvapaikanhakijoita tavalla, joka näyttää heidän haavoittuvuutensa, mutta ei aseta heitä uhrin asemaan. Kuvattuaan Faridin näkymättömänä sarjakuva siirtyy käsittelemään koko tarinan avoimimmin rasistista välikohtausta. Niin ikään junaa odotteleva keski-ikäinen mies alkaa kuulustella Faridia kysellen tämän taustaa ja Saksassa oleskelun syytä. Farid vastaa miehelle saksaksi, mutta tämä kieltäytyy ymmärtämästä häntä. Kun mies hiukan myöhemmin saa kuulla, että Farid ja Paula keskustelevat keskenään ranskaksi, hän kommentoi Faridin kielitaitoa halveksuen: “The French of Africa! It is more simple than European French. With only little words.”

Rasistisen välikohtauksen aikana Paula koettaa parhaansa mukaan puolustaa ystäväänsä Faridia. Kaikista tehokkaimmin vastarintaan käy kuitenkin Farid itse. Ensin Farid yrittää ottaa tilanteen rauhassa ja puhua miehelle järkeä, mutta luovuttaa pian. Hänen ei tarvitse käyttäytyä järkevästi, sillä eihän hänen keskustelukumppaninsakaan käyttäydy. Farid tarttuu miehen käsitykseen afrikkalaisten yksinkertaisuudesta ja karnevalisoi sen esittämällä apinaa. Vaikka Farid on kenties traumatisoitunut, hän kieltäytyy olemasta tarinan uhri. Hän on näkymätön mies, jonka olemassaoloa rasistiset käytännöt loukkaavat, mutta samaan aikaan aktiivinen ja voimakas yksilö, joka nousee syrjintää vastaan.

Lopullista vastausta siihen, onko Farid arkipäiväisen rasismin traumatisoima, Bullingin sarjakuva ei anna, mutta oikeastaan tämä kysymys ei ole edes oleellinen. Minua näkymätön Farid muistuttaa siitä, että kulttuuristen ja yhteiskunnallisten ulottuvuuksiensa lisäksi (joista on tässäkin blogissa viime aikoina ahkerasti keskusteltu) rasismilla on myös yksilöllinen ja psykologinen puolensa. Rasismi on monelle ihmiselle henkilökohtaisesti satuttava, jopa traumatisoiva kokemus. Tämän vuoksi rasismista keskustellessa myös yksilön tunteilla ja mielenterveydellä on väliä.

-------

Jos haluat kuulla lisää aiheesta, suosittelen kuuntelemaan Mahadura & Özberkan -radio-ohjelman jakson, jossa Susani Mahadura ja Yagmur Özberkan vieraineen keskustelevat rasismin vaikutuksista mielenterveyteen niin henkilökohtaisten kokemusten kuin tutkimuksen valossa: https://areena.yle.fi/1-4584533.

Erittäin suositeltavaa kuunneltavaa on myös vuoden 2018 Antirasistisen foorumin paneelikeskustelu aiheesta: https://www.facebook.com/ARFFinland/videos/178675446390454/

-------

Muita lähteitä:

Bulling, Paula 2015. Aamuvirkkujen maassa (Im Land der Frühaufsteher, 2012). Suom. Hannele Richert. Helsinki: Suomen sarjakuvaseura.

Craps, Stef  2013. Postcolonial Witnessing. Trauma Out of Bounds. London & New York: Palgrave Macmillan.

McCormack, Donna 2014. Queer Postcolonial Narratives and the Ethics of Witnessing. New York: Bloomsbury.

Vuorinne, Anna 2018. ”Voiko katse raiskata? Sukupuolittuneen vallan ja seksuaalisen väkivallan feministinen kritiikki Ulli Lustin omaelämäkerrallisessa sarjakuvassa Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä”.  Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain 2/2018, 6–27.